28.12. Leevi 8 vuotta!
 Leevi-papparainen vietti veteraanisynttäreitään "pentisten" vauhdikkaissa merkeissä ;)
 Toivomme Leevi-isälle, -isoisälle ja -isoisoisälle vielä monia ihania ja terveitä yhteisiä vuosia tulevaksi!


Copyright: Sami Osenius

 13.12. Messukeskuksessa Fanon lapsilla hieno päivä!
 Helsingin Voittaja-näyttelyssä nähtiin taas kuinka "pojasta polvi paranee" sillä Fanon poika Poppi (Zorrazo Bernardo) voitti  urokset ja Popista tuli näin V-08 ja Chili (Zorrazo Pocahontas) voitti juniorinartut ja Chilistä tuli näin JV-08! LÄMPÖINEN  ONNITTELURUTISTUS Marjo ja Poppi sekä Kami ja Chili!!!
 Messarissa kehässä olleilla Aquagruaz-koirilla oli EH-päivä ja Fanon sijoitus oli PU4 joten ei olenkaan hullumpi  suoritus. Tähän on hyvä päättää näyttelyiden osalta vuosi 2008 ja alkaa suunnittelemaan uutta vuotta ja uusia kujeita! ;) 

 9.12 Pennun tuoksua!
 Tänään päivänvalon näki Aquagruaz F-pentue eli Nupun ja Hönön ihanat lapsukaiset, 3 urosta ja 1 narttu! Värityksessä  lapset jakautuivat tasan vanhempien väritykseen nähden eli ruskeapohjaisia pentuja tuli 2 ja valkopohjaisia 2. Nuppu teki  "naisen työn" ja pusersi jälkikasvunsa maailmaan yhdessä tunnissa!! Melkoinen lady tuo Nuppulainen! :)

 6.12 Nemo ROP Itsenäisyyspäivänä Tampereella!
 Tampereen ryhmänäyttelyssä Itsenäisyyspäivänä Nemo (Aquagruaz Bombalero) järjesti omat juhlat voittamalla koko rodun  (ROP) ja napaten samalla kolmannen SERTinsä! Paljon ONNEA Päivi, Mira & Nemo! :)

 29. - 30.11 Menestyksekäs näyttelyviikonloppu Kroatiassa!
 Viikonloppuna oli Kroatiassa keskisen Itä-Euroopan- sekä Kroatianvoittajanäyttelyt joissa oli kisaamassa Fanon poika  Zorrazo Pablito. Pikku-herran saldoksi kertyi: HR jCH (Kroatian juniorimuotovalio), HRjW-08 (Kroatian juniorivoittaja) ja  CEEUjW-08 (keskisen Itä-Euroopan juniorivoittaja) eli melkoinen titteli potti yhdellä kertaa! Parhaat onnittelumme  Kroatiaan  pojun perheelle samoin kuin kasvattaja-Marikalle joka useamman koiran voimin kävi putsaamassa  palkintopöydät! :)

 27.11 Ellille pentuja!
 Tänään Elli (Aquagruaz Adoncia) pyöräytti komean pentueen, 4 urosta ja 5 narttua! :) Pennut syntyivät ja kasvavat Arjan  luona Nartsukan kennelissä. Pentueen myötä Ellistä tuli ensimmäinen sukua jatkanut Aquagruaz-koira joten olemme  erityisen ylpeitä näistä pipanoista! Paljon ONNEA ja ihania pennuntuoksuisia hetkiä Arja & co sekä Elli perheineen!

 23.11 KV Hamar, Norja
 Frida (Aquagruaz Chardonnita) esiintyi Norjanvoittaja-näyttelyssä junioriluokassa ja oikein mallikkaasti esiintyikin, Frida  voitti juniorit ja lopulta neidin sijoitus oli PN3! Hienoa työtä Henna! ;)

 22.11. Pojasta polvi paranee!
 Jyväskylän KV näyttelyssä Fanon poikien rynnäkkö jatkui, tällä kertaa Poppi (Zorrazo Bernardo) voitti urokset ja näin ollen  myös Fano-isukin joka oli tällä kertaa PU3. Poppi ylsi 50 koiran joukosta upeasti VSP:ksi, parhaat onnittelumme Marjo ja  Poppi!! :)
 Aquagruaz-koirista Jyväskylässä debytoi Borat (A. Bomberro) joka voitti hienosti nuortenluokan laatuarvosanalla  "erinomainen". Onnittelumme Borat & kotijoukot ja kiitokset vielä handleri-Nooralle!! Nuorissa esiintyi myös Nemo (A.  Bombalero) sijoittuen tällä kertaa ERI:llä luokassaan kolmanneksi. Ensidebyyttinsä kehässä teki myös Veeti (Zorrazo  Tarantino) jonka tulos oli upea, PU4 ja varaserti! Paljon paljon onnea Veeti perheineen!!! Nartuista kehässä nähtiin  junioriluokassa Lissu (A. Chablissima) joka sijoittui luokassaan hienosti toiseksi. Kaikki kolme kehässä ollutta Aquagruaz- koiraa saivat Jyväskylässä laatuarvosanan ERI ja sijoittuivat luokissaan. Tuomarilla oli paitsi hyvin mielenkiintoiset  näkemykset ja kommentit, niin myös koko arvosteluskaala käytössään joten kokonaisuus oli oikein loistava! :)

 17.11.2008 Aquagruaz F-pentue odotettavissa viikolla 50!

 8.-9.11. HUIKEA NÄYTTELYVIIKONLOPPU ULKOMAILLA!

 9.11. Meidän viikonloppu vierähti Tanskan reissun merkeissä, kohteena oli Pohjoismaidenvoittaja-näyttely Herningissä.  Reissu oli kaiken ajan ja matkustamisen väärti, kotiin tuomisina oli kolme uutta voittaja-titteliä sekä pari uutta valionarvoa!
 Mukana olleista koirista Fano oli ROP, PMV-08 sekä kaupan päälle poju pokkasi vielä RYP-3 sijoituksen kovatasoisessa  8- ryhmässä - HUIPPUA!!! Narttujen tittelin pokkasi kotiin Fanon tytär Isla (Zorrazo Belinda) joka oli upeasti VSP ja sai    SERTin  ja CACIBin ja näin ollen Islasta leivottiin PMV-08 sekä DK & POHJ Mva! PARHAAT ONNITTELUMME Tellu, Nea &  Isla! Aquagruaz-koirien tittelit avasi upeasti Lissu (Aquagruaz Chablissima) joka sai junioritittelin eli Lissusta tuli siis  PMJV- 08 -  YES. Onnittelumme myös Lissulle kotijoukkoineen! :)
 Näyttely oli perrojen osalta melkoinen Suomi-Ruotsi maaottelu joka päättyi tällä kertaa hienosti Suomelle 6 - 0... ROP-kehä  oli melkoisen hupaisa sillä siinä kisasivat vain Fano, Isla ja Lissu...! :)
 Ps. Fano kiittää Ruotsalaisia revanssista! ;D
 
 8.11. Eestin Tartossa Fanon tytär Zorrazo Pocahontas "Chili" oli KV näyttelyssä ROP sekä ROP-juniori ja näin Chilistä tuli  sekä Eestin että Baltian juniorivalio (Est & Balt jCh)! Paljon onnea Chili ja Kami! :)

 1. - 2.11 Nala (A. Ewenique) korkkasi pentukehät Kajaanissa. Lauantain pentunäyttely debyytissä Nala oli PN2-pentu ja  sunnuntaina sitten ryhmänäyttelyssä ROP-pentu! Paljon onnea hienosta "uran" avauksesta Maria ja Nala!  

 25.10 Seinäjoella kansainvälinen näyttely. Kehässä debytoi ihka-ensimmäistä kertaa Nipsu (A. Donna Karan) saaden oikein  mukavan arvostelun laatuarvosanalla "erittäin hyvä" (EH). Aquagruaz-koirista kehässä nähtiin junioriluokassa myös Nanna  (A. Diadora) sekä Veeti (A. Bombastix).

 Seinäjoki oli Fanon lasten päivä sillä Faro (Aquesto Canis Marinus) räjäytti potin ollen ROP ja saaden ensimmäisen  SERTinsä ja CACIBinsa ja jättäen näin Fano-isukin taakseen kakkoseksi :) Jalostus on mennyt siis oikeaan suuntaan kun  lapset pesevät vanhempansa! Narttujen paras oli Isla (Zorrazo Belinda) joka siis oli VSP ja sai CACIBin. Lämpöiset  onnittelumme Faro ja Ritva sekä Tellu, Nea ja Isla!!!
 Seinäjoella menestyivät upeasti myös A-pentueen emä Ringa (Zorrazo Ilusion) joka oli PN2 ja sai toisen SERTinsä sekä  D- pentueen emä Titi (Zorrazo Quiniela) jonka sijoitus oli PN4. Paljon onnea tyttöjen menestyksestä Krista ja Helena!

 19.10 Suomen Spanieliliiton pääerikoisnäyttely Hyvinkäällä
 Fano oli tässä rodun mittapuulla mitaten koiramäärällisesti isossa näyttelyssä hienosti VSP ja Fanon jälkeläisluokka  (Zorrazo Bernardo "Poppi", Zorrazo Belinda "Isla", Zorrazo Pocahontas "Chili", Zorrazo Pantera "Alli") palkittiin  ROP- jälkeläisluokkana. Fanon lapsilla meni "erkkarissa" muutenkin mainiosti Allin sijoittuessa paras narttu kilpailussa  (PN) sijalle  3. ja saadessa varasertin, Popin sijoittuessa valiouroksissa kolmanneksi, Islan valionartuissa kolmanneksi ja  Chilin  juniorinartuissa kolmanneksi. 


Copyright: Sami Osenius



 Aquagruaz-koirista kehässä nähtiin ensimmäistä kertaa sisarukset Rolle (A. Eros) sekä Musti (A. Excelancia) ja molempien  ensiesiintyminen oli oikein kelpo. Parhaasta Aquagruaz-koirien sijoituksesta vastasi tällä kertaa Nemo (A. Bombalero)  sijoittuen nuortenluokan uroksissa hienosti toiseksi laatuarvosanalla ERI.
 Fanon sukua oli muutenkin upeasti esillä erkkarissa, Zorrazon kasvattajaluokka valittiin rodun parhaaksi  kasvattajaryhmäksi ja se sijoittui BIS-kehässä (Best in Show) sijalle 4! Luokassa esiintyi Fanon mummo Minni (Zorrazo  La  Vida Loca), Fano, sekä Fanon tyttäret Chili ja Alli :)
 Suvun menestykstä täydensi vielä Minnin hieno sijoittuminen BIS-vetaraani kehässä sijalle 3! Paljon paljon ONNEA Marikalle  hienosta menestyksestä ja upeista koirista sekä Minnille ja Kristalle upeasta ja aina yhtä iloisesta mummelista! :)
 
 18.10 Jekku (Zorrazo Pepita) suoritti hyväksytysti palveluskoirien käyttäytymiskokeen eli BH:n! Lämpimät onnittelut Hilkka  ja BH-Jekku!!!

 12.10
Jekku (Zorrazo Pepita) jatkoi hienoja tokoilujaan, tuloksena tänään toinen ykköstulos alokasluokassa! Onnea Hilkka  ja Jekku! :)

 11.-12.10 Hieno viikonloppu Fanon lapsilla "etelän mailla"; lauantaina Liettuassa Edi (Zorrazo Pedrito) ROP-jun ja jun-SERT  sekä Chili (Zorrazo Pocahontas) VSP-jun ja jun-SERT.

 Sunnuntaina roolit menivätkin sitten toisinpäin Chilin ollessa ROP-jun ja Edin VSP-jun. Samalla Chilistä tuli myös  LV & LTU  jMva! Paljon ONNEA uusista titteleistä Kami ja Chili ja onnitukset myös upeasta menestyksestä Edille ja Pirjolle!!!

 4.-5.10
 Mahtava viikonloppu - lapset jyräsivät!
 Viikonloppuna oli poikien lapsia esillä niin meillä kuin maailmallakin. Lauantaina tuli Euroopanvoittajanäyttelystä Unkarin  Budapestissa upeita uutisia kun Naru (Zorrazo Quimera) oli ROP ja sai Euroopanvoittaja 2008 (EUV-08)  tittelin! Junioritittelit (EUJV-08) korjasivat kotiin Pingo (Zorrazo Pingo) ja Riza (Zorrazo Pandora) ja Riza oli myös  ROP- juniori sekä sijoittui vielä kovatasoisessa loppukilpailuissa ollen mahtavasti RYP-3! Mielettömät ONNITTELUT  upeat  lapsukaiset kotijoukkoineen!!! :) Fano ei tällä kertaa ollut ihan niin menestyksekäs sillä Fano jäi  kakkoseksi espanjalaisen  koiran taakse jonka sopivasti kehässä esitti espanjalainen tuomari... :/ 
 
 Reissu oli kuitenkin kokonaisuutena menestyksekäs myös Fanolle sillä sunnuntain erikoisnäyttelyssä Fano oli ROP ja sai  toisen Unkarin sertinsä joten Fanosta tuli kuitenkin Unkarin muotovalio! :) Ei pöllömmin siis?
 
 Lapsukaisia esiintyi myös muilla rintamilla, Alma (Zorrazo Brunilda) läpäisi sunnuntaina BH-kokeen (palveluskoirien  käyttäytymiskoe) ja Jekku (Zorrazo Pepita) korkkasi TOKO-kehät saaden ensimmäisestä ALO-luokan kokeestaan hienon  I- tuloksen! Paljon onnea Alma ja Heidi sekä Jekku ja Hilkka!! :)


 20.9 Fano kävi Tanskassa näyttelyreissulla ja kotiin tuomisina oli uusi ilahduttava titteli: DK Mva! Kaunis kiitos vielä Fanon  matkaseurueelle sekä ERITYISKIITOS taitavalle huoltajalle ja handlerille!!! ;)


Ballerupin VSP ja ROP

 
 20.9 Susulla oli ensiesiintyminen aikuisten kehissä Hyvinkään ryhmänäyttelyssä. Susu arvioitiin vielä kovin pentumaiseksi  mutta  muuten arvostelu oli oikein mallikas ja miellyttävää luettavaa. Susu sai myös erikseen maininnan hienosta  luonteestaan!  Tuomari oli siis kaikin puolin ihan oikeassa joten annamme nyt ajan kulua ja tehdä tehtävänsä asiaan. :)


 14.9. Kävimme pyörähtämässä Porvoon kaikkien rotujen näyttelyssä. Tällä kertaa aikuisten kehät korkkasivat Caro (A.  Cristallina) sekä Taavi (A. Dockers). Caro sai laatuarvostelun "erinomainen" ja sijoittui luokassaan toiseksi, Taavi sai  laatuarvosanan "erittäin hyvä" ja sijoittui myöskin toiseksi luokassaan. Oikein mainio aloitus, tästä on hyvä jatkaa! :)


 10.9. Kävimme porukalla peilauttamassa koirien silmiä. Mukana oli mm. Leevi, Fano, Jekku, Caro ja Taavi. Joku pieni  merkintä papereihin saatiin, mutta kokonaisuutena tulokset olivat oikein hyviä. 
 Yritetään tässä syksyn mittaan saada aikaiseksi vielä toinen joukkotarkastus niin että mahdollisimman monet silmät  saataisiin peilattua vielä tämän vuoden puolella?


 8.9 Urakaksi otettua tokoa jatkettiin Fanon kanssa Lahden iltakisoissa. Ajatuksena oli vain ja ainoastaan pitää maten  hermot kurissa ja hauskaa kehässä. Tavoite onnistui yli odotusten ja tuloksena se haaveiltu kolmas I-tulos sekä  koulutustunnus TK2!!! Nyt on taas kevyt olo ja helppo hymyillä! Pisteet eivät taaskaan päätä huimanneet, mutta tehdyt  mokat meniväät pääasiassa ohjaajan piikkiin. Fano toimi kuin unelma, sillä oli käsittämätön määrä tarmoa ja  päättäväisyyttä tehdä mitä pyydettiin. Lopputuloksena siis luokkavoitto pistein 175. Fanon hieno tekeminen myös  noteerattiin, tuomari kehui sitä "upeaksi koiraksi"! Matte sen sijaan sai hölmöilystä vähän pyyheitä, mutta minkäs teet kun  kehänauhan sisäpuolella oma pää ja pyrstö vaihtavat paikaa...? ;/ Nyt on urakka kuitenkin takana ja jälkikäteen voi todeta  vain, että HUH-HUH! :)

 6.9. Helsingin kaikkien rotujen näyttelyssä Aquagruaz-pojat Hugo (A. Champagnero) ja Rico (A. Alonso) debytoivat  näyttävästi; Hugo keräsi koko potin ollen ROP, ROP-juniori sekä saaden ensimmäisen SERTinsä ja Rico oli upeasti PU2  saaden vara-SERTin. Parhaimmat ONNITTELUT molemmille pojille perheineen!!! :)

 31.8. Fano jatkoi pienen tauon jälkeen taas tokoiluja. Olipa mukavaa vaihteeksi nähdä hieman valoa tunnelin päässä tällä  saralla! Pieni treenitauko ja maten "kierrosten laskeminen" ovat näköjään tehneet hyvää, sillä tuloksena oli se toivottu  toinen I-tulos!! Pisteet nyt eivät niin päätä huimanneet, mutta silti Fano voitti avoimen luokan - YES! :) 
 

 30.8. Jekku (Zorrazo Pepita) korkkasi osaltaan aikuisten kehät Porvoon ryhmänäyttelyssä. Tulos oli mainio, junioriluokasta  laatuarvosana "erinomainen" sekä kaupan päälle sijoitus PN3. Hienoa Jekku! :)

 29.8. Aquagruaz D-pentue 1 vuotta! Paljon ONNEA Rölli, Taavi, Ukku, Nanna, Nipsu ja Tara

 
 24.8. Hämeenlinnan KV:ssä Fanon poika Poppi (Zorrazo Bernardo) ROP! ONNEA jälleen Marjo ja kaunis Poppi-poika!!!
 
 23.8. Fanon poika Edi (Zorrazo Pedrito) läpäisi Pöytyällä spanielien taipparit! Lisäksi Edi palkittiin päivän nuorimpana (1v 2  kk) taipparit läpäisseenä koirana kiertopalkinnolla. :) Parhaat ONNITTELUMME Pirjo ja Edi!!! <3  Nyt siis Fanolla on jo 2  SPA1 lasta - hyvähyvähyvä! :)

Copyright: Pirjo-Riitta Pitkänen


 
 23.8. Valkeakosken kaikkien rotujen näyttelyssä Leevin tytär, tottunut kehäkettu Naru (Zorrazo Quimera) ROP ja Fanon   poika Faro (Aquesto Canis Marinus) PU2 ja VA-SERT. Paljon onnea Arja ja Naru sekä Faro ja Ritva! :)

 16.8. Fanon tytär Peppi (Zorrazo Beatriz) läpäisi spanielien taipparit! Nyt on siis läpäistyjä taippareita kolmessa polvessa:  SPA1   Alevin de el Polvorin -> SPA1 Zorrazo Ufano -> SPA1 Zorrazo Beatriz. Lämpöiset ONNITTELUMME Jaana ja ihanainen  Peppi!!! <3

 16.8 Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyssä Fanon poika Poppi (Zorrazo Bernardo) espanjalaisella tuomarilla ROP! Onnea Marjo  ja Poppi! :)

 10.8 Aguagruaz C-pentue 1 vuotta! LÄMPIMÄT ONNITTELUT Hugo, Caro, Lissu, Susu ja Frida!!!

 10.8
 E-penteen emä Mari (Zorrazo Uva del Mar) Saarijärven ryhmänäyttelyssä ROP sekä toinen SERT plakkariin! Paljon ONNEA  Kaija ja Mari!! :)

 10.8
 Helsingin kaikkien rotujen näyttelyssä Fanon pojat hienosti esillä, Poppi (Zorrazo Bernardo) ROP ja Luka (Zorrazo Picasso)  PU3 ja vara-serti! Paljon ONNEA Marjo ja Poppi sekä Veera ja Luka! :)

 9.8
 Spanielien taipumuskokeet Mikkeli; 
 Suuntasimme poikien kanssa Sarin houkuttelemina spanielien taipumuskokeisiin eli taippareihin Mikkeliin. Alkuperäisen  suunnitelman mukaan vain Fanon piti osallistua, mutta kun kokeeseen tuli peruustuspaikka, niin ilmoitin myös Leevin  mukaan. Päivä oli äärettömän mielenkiintoinen ja oli aidosti kiintoisaa seurata koiriensa työskentelyä - etenkin kun koko  taippareiden maailma oli meille ihan ihka outo ja uusi! :) Päivän aikana testattiin poikien jäljestystaidot, hakutaidot ja  haulikon laukauksen sieto sekä vesityöskentely joka tarkoitti tässä kohtaa riistapukin eli linnun siivillä peitetyn puukalikan  noutoa vedestä. Molemmat suorittivat kaikki osa-alueet hyväksytysti joten kotiintuomisina meillä oli molemmilla pojilla  läpäistyn taipparin tunnus SPA1! :) Lämmin kiitos vielä kaikesta avusta ja kannustuksesta sekä yllytyksestä meidän  personal-trainer Sarille!!! ;) Poikien koearvostelut voit lukea kummankin omalta sivulta.

Taippareissa

 3.8
 Rn Vantaa, Fanon poika Poppi (Zorrazo Bernardo) oli Vantaan ryhmänäyttelyssä ROP ja RYP-2!! Paljon onnea Marjo ja  Poppi-poju! :)))

 1. - 3.8. KV Kuopio
 MIKÄ VIIKONLOPPU!! Kuopion Sawo-Show:ssa aivan mieletön viikonloppu, Fano jokaisena kolmena päivänä paras uros ja  kahtena päivänä ROP, kolmantena päivänä tämän käydyn 'isä vastaan tytär - kolmiottelun' vei Elsa-tytär (Zorrazo Blanca  Nieves) ollen ROP ja Fano siis VSP. Reissun kruunasi Fanon lauantainen ryhmäsijoitus kun Tamas Jakkel Unkarista nosti   Fanon 8-ryhmän toiseksi kauneimmaksi koiraksi (RYP-2)!! Aika mahtava sijoitus yli 4000 koiran näyttelyssä!?

Kuopio 2
Fano ROP ja Elsa VSP


 Kuopion viikonloppu oli kaiken kaikkiaan todella hieno, myös Fanon lapset loistivat kehässä. Kirkkain tähti heistä oli siis  Elsa joka nappasi sertit sekä perjantaina ja lauantaina ja näin Elsasta leivottiin lauantaina FIN MVA! Onnittelut vielä!  Sunnuntaina paras narttu kehän 4:stä tytöstä 3 oli Fanon lapsia ja sertin kuittasi sitten Alli (Zorrazo Pantera) ollen heti  Elsan jälkeen PN2. Joukkoa täydensi PN4 sijoituksella sekä vara-cacibilla Alma (Zorrazo Brunilda) joten kyllä iskän kelpasi  olla ylpeä! :) Paljon onnea upeat tytöt omistajineen! Myös Sami (Zorrazo Sacha) korkkasi viikonloppuna näyttelykehät ja  nappasi sunnuntaina ROP-pennun tittelin. Paljon ONNEA Sami ja Julia, teitte todella hienoa työtä kehässä sunnuntaina! :)

Kuopio
ROP & RYP-2


 19.7
 KV Ylivieska: UPEITA uutisia; Rene (A. Aldo) debytoi hienoimmalla mahdollisella tavalla näyttelyrintamalla ollen Ylivieskan  KV:ssä ROP ja saaden samalla ensimmäisen SERTinsä sekä CACIBin! Samalla Rene avasi myös Aquagruaz-koirien CACIB- tilin! Mieletöntä!! JÄTTIMÄISET ONNITTELUT Rene ja Sari!!! :)))

 11.-13.7
 Susu (A. Concordia) oli meillä viikonlopun kylässä. Pojat olivat mielissään kun saivat naisseuraa ja matesta oli äärettömän  mukavaa tutustua tähän todella helppoon ja miellyttävään nuoreen neitoon vähän paremmin! Kiitos Outi Susun "lainasta"! :)

 6.7.
 Mahtava päivä Tukholman Maailmanvoittajassa; kaikki osallistuneet Aquagruaz-koirat (3 kpl) saivat tässä kovatasoisessa  kisassa rodun kotimaan tuomarilta laatuarvostelun erinomainen ja Nemo (A. Bombalero) sekä Lissu (A. Chablissima)  sijoittuivat upeasti junioriluokissa molemmat toiseksi! Myös Frida (A. Chardonnita) sai junioriluokassa ERIn mutta tällä  kertaa Frida ei yltänyt luokkasijoitukseen kuten ei myöskään valioluokassa Fano joka pokkasi kyllä ERIn, mutta siihen  päättyi kisa tällä kertaa myös Fanon osalta. Myös Fanon lapset Paavo (Amigo Canis Marinus), Pingo (Zorrazo Pingo) ja Isla  (Z. Belinda) pärjäsivät kovassa kisassa mallikkaasti, Paavo sijoittui junioriuroksissa kolmanneksi ja Pingo neljänneksi ja  Isla oli avoimissa nartuissa toinen. Lisäksi Leevin tytär Naru (Z. Quimera) nappasi luokkasijoituksen ollen valionartuissa 3.  Hienoa lapset!!

Maailmanvoittaja
Copyright: Riitta Viitala

 Vielä kertaalleen LÄMPÖISET ONNITTELUMME Marikalle ja kennel Zorrazolle molempien juniorititteleiden sekä ROP- kasvattaja voitoista, Arjalle ja Vicolle MV-08 tittelistä ja ROPista sekä tietysti myös Katalle & Bönalle ja Monicalle & Nikkille  junnutitteleistä!! :) Kiitokset lähtevät vielä myös mahtavalle matkaseuralle! Olipa antoisa päivä, lisää tällaisia! :)))