AquagruazAquagruaz EspanjanvesikoiratAquagruaz

 

Uutiset

 

28.12. Herra Professori 11 vuotta!

Rakas papparaisemme Leevi- kaiken alku ja juuri - tänään 11 vuotta!

Merkkipäivää juhlistettiin arvolle sopivasti pojantyttären kanssa lenkkeillen, sekä pojan ja pojantyttärenpojan kanssa riehuen. Niin, ja tietysti myös herkuista nautiskellen.

Toivomme ihanaiselle Jepastimellemme vielä monia hyviä ja terveitä vuosia tulevaksi!!! <3

 

Copyright; Sami Osenius

 

Joulurauhaa!

Niin on vuosi taas vierähtänyt lopuilleen ja on aika summata mennyt vuosi. Kokonaisuutena vuosi oli huikea ja siihen mahtui paljon kaikenlaista. Siitä vielä kerran KAUNIS KIITOS teille kaikille aktiivisille kasvattien omistajille, muille koiraihmisille, ystäville sekä yhteistyökumppaneille. Ilman teitä tämä ei taaskaan olisi ollut mahdollista! <3 <3 <3

Nyt vetäydymme joulun viettoon ja miettimään ensi vuoden kuvioita.

 

 

10.12. G-lapset treffeillä

Kiitos aktiivisten ihmisten Katariinan ja Essin sekä Sepon ja Tupun, saatiin G-pentujen treffit soviteltua vielä tämän vuoden puolella ihmisten kalentereihin. Sateesta huolimatta makkarat paistuivat hienosti ansiokkaiden grillimestareiden otteissa eikä se sadekaan loppujen lopuksi niin paljon näyttänyt haittaavan kun mieli oli iloinen ja asenne kohdallaan :) Kiitokset seurasta kaikille!

 

9.12. F-pennut 3 vuotta!

Aika vaan katoaa jonnekin, Nupun ja Hönön lapset jo 3-vuotta! Paljon paljon onnea Anni, Into, Laikku ja Pluto! <3

 

8.12. Ne ovat täällä!

Ai mitkä? No Fanon ja Aidan odotetut lapsukaiset tietenkin! Päivänvalon näki 1 uros ja 3 narttua. Tämä pentue on ollut minulle tavallaan yhden unelman täyttymys, unelma saada pentue omsta koirasta joka on kaikella tapaa kuin ihmisen mieli ja hanska omaan käteen. Voitte siis ehkä kuvitella kuinka näitä lapsukaisia on odotettu!!

Synnytys meni hienosti ja Aida hoitelee lapsia oikein mallikkaasti, vanha tekijä jo näissä hommissa <3

 

3. - 4.12. "Messari" viikonloppu

Näyttelyvuoden on perinteisesti päättänyt Helsingin Messukeskuksen eli "Messarin" näyttelyt, niin tänäkin vuonna. Koiria oli perroissa ilmoitettu mukaan vain kohtalainen määrä, mahtaako kipuraja näyttelymaksuissa jo tulla vastaan...? Meiltä oli kuitenkin mukava joukko paikalla edustamassa mistä ISO KIITOS kasvatinomistajille!!!

Lauantain saldo oli oikein mukava, Santtu oli PU4 ja sai viidennen kotimaan SERTinsä ja erityisesti mieltä lämmitti kehässä debytoineen Nallen (AGZ Hierbas Castillos) menestys, Nalle voitti junioriurokset ja pokkasi upeasti HeJW-11 tittelin! :) ONNEA Nalle & Marjo sekä KIITOKSET vielä Nallen esittäneelle Nealle!!!

Sunnuntaina kaikki kasvatit todettiin kehässä ERInomaisen arvoisiksi, mutta siihen menestys meidän osalta sitten jäikin. Mutta sen sijaan mieltä lämmitti Fanon ihanan Isla-tyttären menestys, Isla valittiin narttujen kauneimmaksi ja näin Islasta leivottiin Voittaja vuosimallia -11! LÄMPÖISET ONNITTELUT Isla kotijoukkoineen!!! <3

 

Tuore juniorivoittaja Nalle sekä Nea

Kuva; Sami Osenius

 

26.11. Norjanvoittaja näyttely Lilleströmissä, Frida ja Santtu edustamassa

Santun osalta vuoden viimeinen ulkomaanreissu suuntautui Norjan Lilleströmiin ja Norjanvoittaja 2011 -näyttelyyn. Ja luonnollisesti Kamin ja Eevan matkassa, kuinkas muuten? ;D Santukainen nosti itsensä Kamin taitavassa handlauksessa junioriluokasta VSP:ksi eli näin miekkonen nappasi itselleen kaksi titteliä lisää: Norjanjuniorivoittaja (NOJV-11) sekä Norjanvoittaja (NOV-11) 2011! HUIKEAA!!! :) Päivästä teki vielä ikimuistoisemman Leevin ihana Frida-tytär (AGZ Chardonnita)joka liiteli kehässä Hennan kädessä ROPin arvoisesti ja pokkasi näin myöskin NOV-11 -tittelin! LÄMPIMÄT ONNITTELUT Henna & Frida sekä Santun kasvattaja Kami, ja Kamille jälleen KIITOS Santun ottamisesta reissuun mukaan! <3

 

Santtu & Eeva sekä Frida (kuvat Messarista)

Copyright Sami Osenius

 

11. - 12.11. Aika rientää...

Perjantaina kääntyi jälleen auton nokka kohti Kuopiota ja pentusia - nyt olisi tarjolla myös pentutestin näkeminen. Jännää! Testi ei sen suurempia yllätyksiä mukanaan tuonut, ainoastaan yhden pennun kohdalla testitilanne oli osoittautunut erilaiseksi kun etukäteen oli ajateltu. Siispä ei draamaa sillä rintamalla. Kaikkinensa viikonloppu ja reissu menivät vauhdilla perheitä tavatessa ja pentuja pyöritellessä - ja olipa siellä takakontissa vielä melko arvokas lastikin kun kotimatka alkoi. Kaikki pentuset pääsivät reissun päätteeksi onnellisesti omiin koteihinsa ja voi sitä riemun määrää kun uusi perheenjäsen vihdoin saapui! :) Hyvää matkaa elämän turuilla ja toreilla Dottir, Etta, Lyyti, Martta, Sissi, Casi ja Messi! <3 Ja vielä kertaalleen JÄTTIMÄINEN KIITOS Saanalle taustajoukkoineen pentujen erinomaisesta hoitamisesta sekä maailmaan tutustuttamisesta!!

 

5. - 6.11. Nemppa ja Santtu Tanskanmaalla, kotomaassa K-pentujen ihastelua sekä pentutestaus

Nemo (AGZ Bombalero) ja Päivi reipastelivat tällä kertaa itsensä Tanskaan, kaksi päiväiseen Tanskanvoittaja näyttelyyn. Eikä ollut tällä kaksikolla yhtään hullumpi reissu, tuomisina 2 x ROP sekä tuoren DK Mva sekä DKV-11! :) Santukainen oli samassa paikassa Kamin ja Eevan kyydissä, tulos kumpanakin päivänä PU2 ja kun Santutin sai sunnuntaina SERTin, jää se odottelemaan kesän tuloa. Tanskan karkeloissa Santun Dody-sisko sunnuntaina VSP joten myös Dodylle Tanskan serti plakkariin ja samalla yksi titteli lisää rivistöön! :) ONNEA Nemppa & co sekä Kami & Dody!

Meikäläisen viikonloppuun kuuluikin sitten taas pentusten ihastelua - kasvavat ja kehittyvät ihanaiset aivan hurjaa kyytiä! Hienosti olivat Viima ja Saana jälleen pentuja hoitaneet, kohtahan sakki onkin jo lähtövalmiina maailman tuuliin! Tällä kertaa ei tarvinnut reissulla yksin - kiitokset seuralle! ;) Ikävä kyllä en päässyt näkemään sunnuntaista pentutestiä livenä aikataulu ongelmien vuoksi, mutta onneksi testi olisi nähtävänä ensi viikonloppuna.

 

Tuore DK Mva & DKV-11!

Copyright: Sami Osenius

 

28. - 29.10. "Koirantäyteinen" viikonloppu

Nämä syksyn viikonloput ovat varsin täyteen bookattuja, niin tälläkin kertaa. Lauantaina auton nokka suuntasi varhain aamulla kohti Seinäjokea kyydissä Fandepande, Santtu, Fanon Isla-tytär sekä Santun sisko Dody. Lisäksi paikan päällä treffasimme Leevin Naru-tyttären. Päivä oli tällä kertaa Narun ja Islan, Narun sijoitus PN2 sekä ROP-veteraani ja Isla PN3. Meidän pojat saivat ERI:t SA:n kera ja Fano oli VSP-vet. Oli kyllä kiva nähdä "livenä" uusia koiratuttavuuksia sekä tavata "vanhoja" koiratuttuja :) Kiitokset esittelystä Krista sekä muu pohjanmaan väki! :)

 

Sunnuntaiksi oli sitten tarjoutunut mahdollisuus päästä itseään noin tuhat kertaa parempaan sakkiin, Janita Leinosen agility-koulutukseen. Täytyy kyllä todeta, että huiput ovat huippuja - ihan joka alalla! Sain todella hyviä ajatuksia, vinkkejä ja idoita ja oli ilo seurata hienoja ohjauksia, mutta on aika surullista todeta omat vajavaisuutensa mitä koordinaatioon ja ajoitukseen tulee!! Lähinnä itselle tuli fiilis, että omaa kaksi vasenta jalkaa ja kasi vasenta kättä... :D Mutta joo, kiitokset ja anteeksi, me jatkamme treenaamista... :D :D :D

 

27.10. Aika rientää - pennut jo 5 viikkoisia!

Päivät ja viikot ovat rientäneet hurjaa vauhtia ja pentuset ovat ehtineet jo 5 viikon ikään. Paljon on pentujen elämässä näiden viikkojen aikana tapahtunut, siitä on Saana pitänyt hyvän huolen. Myös Urhon perhe kävi pentulaiset katsastamassa ja aika kelpo sakilta taisivat vaikuttaa? ;) "Isän lahjana" pennut saivat vähän linnunsiipiä joiden aikaan saamia reaktioita pennuissa on päästy testailemaan. Kovasti tuntuvat pentuset isänsä jäljillä olivat siipi osoittautui varsin kiinnostavaksi asiaksi! :)

 

22.10. Spanieliliiton pääerikoisnäyttely - jotain ainutkertaista ja unohtumatonta!

Hyvinkäällä pidettiin perrojen näyttelyvuoden toinen merkittävä tapahtuma - Spanieliliiton pääerikoisnäyttely jossa on perinteisesti ollut paitsi paljon koiria, myös tuomari rodun kotimaasta Espanjasta. Näin oli tänäkin vuonna sillä perroja oli ilmoitettu 104 aikuista koiraa sekä 5 pentua!!! Tuomariksi oli kutsuttu Espanjan perroklubin presidentti sekä eräs Espanjan pitkäaikaisimmista perrokasvattajista, Antonio Garcia Perez. Päivä kului hyvässä seurassa ystävistä, tuttavista, hienoista koirista sekä virvokkeista nautiskellen ja huipentui omalta osalta siihen, että maten "pikkupoika" Santtu (Santonja Born To Be Aquagruaz) meni ja räjäytti potin kun Santtu valittiin koko rodun kauneimmaksi koiraksi vain 16 kk iässä!!! Eikä maten shokkihoito vielä siihen loppunut, Best In Show -kilpailussa Santtu kipusi vielä sijalle 4 mikä on TODELLA UPEA saavutus 11 koiran joukossa!!! Unohtumatonta päiväämme täydensi vielä Fandepande-papparainen joka oli lopulta PU2 sekä ROP-veteraani eikä vaari toki voinut olla tyttärenpoikaansa huonompi, myös Fano sijoittui sijalle 4. Best In Show -veteraani kilpailussa! :D Omaa mieltä lämmitti valtavasti myös oman kasvatin Nemon (Aquagruaz Bombalero) sijoittuminen kovatasoisessa paras uros kilpailussa sijalle 3, tähän sarjaan ei siis jäänyt enää paljon lisättävää... :D

VALTAVAN ISO KIITOS Eevalle Santun esittämisestä alusta loppuun asti sekä ONNITTELUT Santun kasvattajalle Kamille pikkumiehen huikeasta tempusta! <3 LÄMPIMÄT ONNITTELUT myös ihanaiselle Nemolle perheineen, Nemppaa on aina yhtä mukava esittää!

Kaunis KIITOS myös Annelle esitysavusta sekä kasvattien omistajien perheille osallistumisesta! Ja myös ISO KIITOS kaikille teille ihanille ihmisille jotka olitte mukana jakamassa kanssani tätä huikeaa päivää! Aina ei vaan sanat riitä - näin kävi tässä kohtaa! :)))

 

Santtu ja handleri Eeva <3

 

8.10. Frida kehässä KV Hamarissa

Frida & Henna pyörähtivät kehässä Norjan Hamarissa pidetyssä kansainvälisessä näyttelyssä ja tulos oli hieno; Fridalle jälleen CACIB kera ROPin! Onnea Henna & Frida, Leevi-pappa sai taas kerran olla ylpeä kauniista tyttärestään! :)

 

2.10. Pupseja katsastamassa

Sormet ehtivät syyhytä jo viikon päivät ja _vihdoin_ koitti sopiva päivä lähteä tutustumaan Viipukan pentusiin. Ensitapaamisesta jäi oikein hyvä ja positiivinen fiilis, Viima otti hienosti vieraan vastaan, hoito pentulaisia tuoreen äidin tarmolla ja koko lauma oli tasapainoisen ja elinvoimaisen näköisiä. KIITOS Saana ja Janne sekä kätilö-kaima, jäämme odottelemaan mitä ipsuista kasvaa! :)

 

22.9. Meillä on pentuja!

Päivänvalon näki 2 urosta ja 5 narttua, lisätietoja "pentuja" -sivulla.

 

3.9. Nemo ja Nobi Vantaalla

Sillä aikaa kun meikäläinen ajeli tukka putkella pitkin Eurooppaa, oli meitä edustamassa Vantaan kaikkien rotujen näyttelyssä Nemo ja Nobi. Ja pitää kyllä sanoa, että mallikkaasti pojat edustivatkin: Nemo ROP ja Nobi PU2 sekä pojun toinen SERTi plakkariin! :) Onnea ihanaiset!

 

1.-2.9. Euroopanvoittaja -reissulla Hollannin Leeuwardenissa

Odotettu A-luokan reissu Hollannin Euroopanvoittaja 2011 näyttelyyn Kamin kanssa. Reissu oli pitkästä ajomatkasta johtuen rankka mutta kyllä sitäkin antoisampi. Torstain kaikkien rotujen näyttelyssä vanhapappa Fande-pande meni ja oli ROP sekä ROP-VET ja sijoittui vielä 6 parhaan joukkoon 8-ryhmän loppukilpailussa! :) Santukainen oli PU2 ja sai näin Hollannin jun-SERTin. Santun Dody-sisko oli VSP ja mukanamme ollut Aida PN2. Ei hassummin siis? Perjantaina varsinaisessa tittelinäyttelyssä meidän pojat olivat luokissaan "hyviä kakkosia" eli ei mainittavaa sen suhteen. Sen sijaan Dody-sisko meni ja räjäytti potin; Dody oli sekä ROP että ROP-juniori joten Dodysta leivottiin uusi EUJV-11 - niiiiiin HUIPPUA!!! Aidalainen oli luokassaan toinen ja palkittiin VACA:lla mikä ei ole pöllömmin tämän tasoisessa kilpailussa. Voiton vei tällä kertaa aito espanjatar joten onnittelut voittajalle ovat paikallaan! :)

Kamille vielä kertaalleen kuitenkin MILJOONAT ONNITTELUT Dodyn voitosta - on se vaan HIENO koira! <3

 

29.8. D-pentue 4-vuotta!

Lämpöiset synttärionnittelut ihanaiset!

 

27.8. Rn Suonenjoki, Santtu korkkasi kotimaan kehät ja Nipsusta valio!

Niin se aika kuluu ja jostain on lopulta aloitettava, Santun näyttelyuralla kotimaan kehissä se tarkoitti siis Suonenjoen ryhmistä. Itse asiassa meidän pojilla oli "tupla korkkaus" koska veteraani-ikään ehtinyt Fande-pande korkkasi samoissa karkeloissa vetsku-kehät :) Karmean jännityksen ja kurkunkuristuksen jälkeen sain todeta seisovani kehässä kahden SERTi-lapun, yhden ROP-lapun sekä yhden ROP-VET -lapun kanssa :) Vaikka kauas on pitkä matka oli reissu siis äärimmäisen kannattava, Santtu sai ensimmisen SERTinsä ja oli ROP (WOW! :)), Fande-pande oli PU2 ja ROP-VET ja pisteenä i:n päälle Nipsu-neiti (AGZ Donna Karan) voitti nartut ja sai näin sen himoitun viimeisen SERTinsä jolla neidistä leivottiin FI & LV MVA! :))) JIPIIIIIII!!! ONNEA hurjasti Nipsu & Kotijoukot ja kiitokset seurasta ja tuesta kaiken jännityksen keskellä Minna & Karoliina! :)

 

23.8. Fugden ja Fanon pennut <3

"F & F" -pentue näki päivänvalon Norjassa Hennan hoivissa, tuloksena 2 urosta ja 3 narttua.

Lisää pentueesta kennel Corazonciton sivuilta.

 

22.8. I-pentue vuoden!

Lämpöiset synttärionnittelut Nalan ja Hektorin "Daltonit": Bumba, Elmo, Enzo & Poju!

 

20.8. Menestystä meillä ja maailmalla

Tämä muutenkin erityinen päivä alkoi mahtavissa merkeissä kun Ruotsista tuli Kamilta soitto, että Santtu on voittanut Norrköpingissä urokset ja saanut näin Ruotsinvoittaja 2011 tittelin! Siis mitäh, m u n ipana?! Taisin olla vielä aika pää pyörällä kun seuraavaksi tuli Päiviltä viestiä, että Nemppa oli ollut Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyssä ROP! JESS!! :))) Ja kun Hennalta vielä tuli viestiä että Frida (AGZ Chardonnita) oli ollut ROP Oslon kansainvälisessä näyttelyssä, niin mitäpä siihen voi enää muuta sanoa kuin että lisää tällaisia päiviä KIITOS! :D :D :D

KIITOS taas kerran Päivi, Henna & Kami sekä onnea!!!

 

19.8. Huuko kylässä

Savolaistunut Huuko poikkesi meillä kylässä. Asiat vaikuttivat olevan hyvällä mallilla joten vierailusta tuli erityisen hyvä mieli. Kiitos että käväisitte kylässä!

 

10.8. C-pentue 4-vuotta!

Lämpöiset synttärionnittelut Caro, Frida, Lissu, Susu & Huuko!

 

6.-7.8. H-pentujen viikonloppu

"H" niin kuin "hymyilyttää", siltä tänä viikonloppuna tuntui kun H-lapsukaiset valloittivat näyttelykehiä eri puolilla Suomea. Ensin lauantaina oli kehässä Pepita (AGZ Hierbas Pepitas), Kittilän ryhmänäyttelyssä. Tuloksena nuorelle neidolle ensimmäinen SERTi ROPin kera! Sitten sunnuntaina Nobi-veikka (AGZ Hierbas Iglesias) jatkoi siskonsa viitoittamalla tiellä, Salon ryhmänäyttelyssä tällä kertaa. Ja tulos oli kuten siskolikalla, SERT & ROP! :) ONNEA ONNEA ONNEA ihanaiset, teistä varmasti kuulemme vielä! ;)

 

23.7. Jälleen lahden etelä puolella...

...tällä kertaa Latvian Marupessa. Eikä yhtään pöllömmin tuloksin tälläkään kertaa! :) Mukana reissussa Santtu, Nemo (AGZ Bombalero) ja Nipsu (AGZ Donna Karan), Santulle jun-SERT ja sitä myötä nyt myös LV jMVA, Nemolle aikuisten SERT eli Nemosta uusi LV MVA ja Nipsullekin aikuisten SERTi joka jää odottamaan neidon valiotumista Suomessa. Mukana oli myös Santun Dody-sisko josta myöskin tuli LV jMVA veikkansa tapaan :) KIITOKSET taas reissuseuralle, hauskaa oli! Niin, ja vielä kertaalleen onnitukset ihanalle Nemppalaiselle kotijoukkojen kera! <3

 

16.-17.7. KV Oulu

Pohjoisen kaksi päiväisissä näyttelyissä Oulussa meitä oli edustamassa lauantaina junnunarttu Pepita ja sunnuntaina I-pentueen emä Nala (AGZ Ewenique). Sunnuntai tuomari hullaantui Nalasta ja niinpä rouva pokkasi toisen SERTinsä sekä ensimmäisen CACIBinsa ROPin kera! :) Paljon onnea Maria, Päivi & Nala!

 

2.7. Rollesta valio!

Serti-jahti jatkui, tällä kertaa Rollen kanssa. Tuusulan kaikkien rotujen näyttelyssä Rolle (AGZ Eros) meni ja nappasi viimeisen muotovalion arvoon vaadittavan SERTinsä VSP:n kera joten nyt tästäkin murusesta saatiin sitten uusi FI MVA :) Lämpöiset onnittelumme Rollen kotijoukoille!

 

25.6. Juhannuksen taikaa - ilmassa rakkautta <3

Fande-pandella kävi morsio kylässä, jäämme odottelemaan lopputulosta... Kiitos juhannus seurasta Henna & Fudge! ;)

 

18. - 19.6. Baltia tourneella

Ryhmä rämä kahdessa eri kokoonpanossa oli liikekannalla Baltiassa kesäisenä viikonloppuna. Ensin allekirjoittanut seurueineen Liettuassa jossa Santutin sai viimeisen Liettuan juniorimuotovalion arvoon oikeuttavan jun-SERTinsä ja Into aikuisten SERTin. Näin pojille uudet tittelit; Santtu LT jMVA ja Into LT MVA! :) Samaan aikaan kaksikkomme Remu & Taavi olivat Pärnun kansainvälisessä näyttelyssä josta saldona Taaville CACIB ja ROP ja Remulle jun-SERT sekä ROP-jun! :) Mahtavaa Tiina - ONNEA! Meidän reissumme jatkui sitten sunnuntaiksi Pärnuun ja tulos saldo oli edellisenpäivän kaltainen; Santulle jun-SERTi ja Intolle aikuisten SERTi joten näin Santusta tuli myös EE jMVA ja Intosta EE MVA! :) Reissumme oli muutenkin kaikin puolin menestyksekäs sillä matkassamme oli myös naisseuraa, Aida napsi kumpanakin päivänä aikuisten sertit saaden pari uutta titteliä ja Santun sisko Dody (Santonja Billion Dollar Babe) junnu-sertit eli Dodyllekin samat junnutittelit kuin veikalle :) ONNEA vielä uusista titteleistä Tellu & Kami sekä KIITOS mahtavasta reissuseurasta!!! <3

 

12.6. Koirauinnin SM-kilpailut Lopella

J-pentujen ihana Taco-isukki kävi Lopella koirauinnin SM-kisoissa näyttämässä mistä on monipuoliset perrot tehty; tuloksena UPEASTI SM-PRONSSIA!!! Aivan mahtavaa työtä Noora & Taco, tuhannesti ONNEA!!!

 

5.6. Nipsulle toinen SERTi

Loppuihan se Nipsun (AGZ Donna Karan) "varaserti -putkikin" vihdoin Auran ryhmänäyttelyssä, siellä neito nappasi sen odotetun toisen SERTinsä komeasti ROPin kera! :) Matkassa oli myös Leevi-papparainen, viimeistä kertaa ennen ansaittua turkitonta kesälomaa ja papan tulos oli jälleen hieno: PU2 sekä ROP-VET! :)

 

2.6. Intosta MVA!

Ylimääräinen vapaapäivä oli hyvä käyttää kuinkas muuten kuin näytellen; ja hienosti näytelmät Akaan ryhmänäyttelyssä menivätkin kun Into (AGZ Frontinto) nappasi kolmannen SERTinsä ollen myös ROP ja näin Inskasta tuli uusi FI MVA! Kehässä nähtiin myös Leevi-papparainen joka kipaisi itsensä PU2:ksi sekä ROP-veteraaniksi :) Seuruettamme täydensi Nipsu-neiti, tulos PN2 VA-SERTin kera. ONNITUKSET Ninalle uudesta valiosta!

Ja kaunis kiitos vielä Leevin esitysavusta käsien loputtua kesken...! ;)

 

28. - 29.5. Remu ja Taavi maailmalla

Komea kaksikkomme Remu (AGZ Hierbas De Nimes) & Taavi omistajineen suuntasivat nokan kohti Liettuan kaksi päiväistä näyttelyä ja reissu oli oikein menestyksekäs etenkin Remulla, tuloksena 2 x jCAC sekä ROP-jun! Taavin saldo VACAt molemmilta päiviltä. Onnea pojut kotijoukkoineen! :)

 

28.5. Enzon aikuisten debyytti Varkaudessa!

Enzo (AGZ Ilustre Caballero) poika meni ja yllätti meidät kaikki iloisesti Varkauden kaikkien rotujen näyttelyssä, aikuisten debyytissään 9 kk ja muutaman päivän iässä tulos PU2 ja SERT! Aivan HUIPPUA, paljon paljon ONNEA Päivi & Enzo! <3

 

21. - 22.5. KV Hamina ja KV Helsinki

Näyttelyitä näyttelyitä näyttelyitä... niistä on meidän alkukesä tehty. Viikonloppu kului jälleen tupla näyttelyiden merkeissä, ensin lauantaina Haminan kansainvälisessä näyttelyssä ja sitten sunnuntaina Helsingin kansainvälisessä näyttelyssä. Kehässä nähtiin Haminassa Rolle (AGZ Eros), Taavi (AGZ Dockers) ja Nipsu (AGZ Donna Karan) ja Helsingissä Rolle ja Nemo (AGZ Bombalero). Viikonlopun tulossaldo oli hieno, kaikille SA:t ja Rollelle Haminassa toinen SERT, CACIBin ja VSP:n kera ja Taavi täydensi hienosti poikien menestystä ollen PU2. Nipsu Haminassa PN3. Sunnuntaina Rolle PU4 ja tällä kertaa VA-SERT ja Nemppa valioiden 3.

 

14.5. Nemolle ykköstulos ja Intolle toinen serti!

Tuomarinkylässä pidetyssä SPKL:n erikoisnäyttelyssä meitä oli edustamassa Into joka valtaisan tuulen tuiverruksen keskellä onnistui pitämään tukkaa sen verran kuosissa, että tulokseksi tuli PU3 ja SERT! :) Onnea Into & Nina! <3 Samaan aikaan toisaalla Päivi ja Nemo kävivät nappaamassa tokon AVO-luokasta ykköstuloksen joten näin Nemo lunasti menolippunsa voittaja-luokkaan!!! :) Parhaat ONNITTELUT Päivi & Nemo, olette ihquja!

 

13.5. Aquagruaz -talo hiljeni jälleen

Pipanoiden meillä viettämä aika vierähti kuin varkain ja viimeinenkin pentu lähti suureen maailmaan kokeilemaan siipiään. Haikeutta on ilmassa, mutta emmeköhän me taas tässä törmäile? HURJASTI ONNEA ELÄMÄN TAIPALEELLE Lissun ja Tacon ihanaiset; Anki, Helmi, Rico, Ruut ja Tahvo! <3 <3 <3

 

16.4. Enzo aloitti uransa näyttelykehissä!

Enzo (Aquagruaz Ilustre Caballero) debytoi näyttelykehissä Rautjärven ryhmänäyttelyssä ja tulos oli upea, ROP-pentu! Tuomari Paavo Mattila oli kehunut Enzoa kovasti ja tuloksista kertoo jotain ehkä sekin, ettei aikuisten ROPia valittu ollenkaan...? Aivan mahtavaa Päivi & Enzo, tästä on hyvä jatkaa!!! Vielä kertaalleen LÄMPIMÄT ONNITTELUT! :)

 

Kuva; Tuula Lappalainen

3.4. Carosta FI Mva!

Into, Leevi ja Caro olivat meidän poppoosta liikkeellä Lohjan näyttelyssä ja päivästä muotoutuikin varsin hieno, Caro sai viimeisen muotovalion arvoon vaadittavan SERTinsä ja oli myös ROP joten näin tytöstä leivottiin uusi FI Mva! :) Inton saldo oli varaserti ja Leevi-papparainen oli ROP-vet sekä lopulta myös BIS3-vet, huimaa! :) Lämpöiset ONNITTELUT uudesta valiosta Caron kotijoukoille!!!

 

Kuva; kennel Santonja

21.3. Meillä on pentuja! <3 <3 <3

Lisätietoja "pentuja" -kohdasta

19. - 20.3. Leevi ja Santtu Liettuassa

Seniori ja juniori lähtivät ensimmäiselle yhteiselle ulkomaan matkalle suuntana Liettuan kaksipäiväset kansainväliset näyttelyt. Reissu oli mieletön menestys, lauantaina Leevi oli ROP ja sai samalla uudet tittelit "Liettuan veteraani muotovalio" sekä "Liettuan veteraanivoittaja 2011" ja myös Santukainen sai ensidebyytissään ihka ensimmäisen tittelinsä: "Liettuan juniorivoittaja 2011". Sunnuntai oli, jos mahdollista, vieläkin huikeampi päivä kun mamman "pikkumies" meni ja nappasi ROP-voiton ainakin maten suureksi hämmästykseksi! :D Aika huima juttu! ISO KIITOS Kamille ja Eevalle poikien esittämisestä sekä hyvästä huolenpidosta, olette huippuja!!! <3

8.3 E-pentue 3 vuotta!

Lämpöiset synttärionnittelut ihanaiset Nala, Mundo, Mustikka & Rolle!!!

13.2 Vuoden Koira -kilpailun satoa

Vesikoirat ry piti viikonvaihteessa kevätkokouksensa ja samassa yhteydessä julkistettiin myös Vuoden Koira -kilpailujen tulokset; kennel Aquagruaz voitti vuoden 2010 kasvattaja kilpailun ensimmäistä kertaa historiansa aikana - HUIPPUA!!! Eikä se vielä siihen loppunut: Nemo (AGZ Bombalero) sijoittui vuoden näyttelykoira -kilpailussa upeasti toiselle sijalle ja Lissu (AGZ Chablissima) kolmannelle sijalle ja Leevi-papparainen nappasi vielä niukalla erolla Naru tyttäreensä vuoden veteraanin tittelin! :) Lämpimät onnittelumme Nemon ja Lissun hienoista sijoituksista kotijoukoille sekä VALTAVA KIITOS kaikille teille aktiivisille ja ihanille kasvattieni omistajille sekä muille asiaan myötävaikuttaneille, ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista! K I I T O S!!! <3

30.1 Makkaranpaistoa ja perromaista menoa

Kävimme pitkästä aikaa taas porukalla remuamassa talvisella järvenjäällä ja paistelemassa nuotiomakkaraa, mukana toistakymmentä karvanaamaa ja erinäinen määrä eri kokoisia ihmisiä. Erityiskiitokset nuotiomestari Sepolle ansiokkaasta työstä tulen teossa - ei ollut tämän päiväisessä viimassa mikään helppo temppu...! :D

23.1 KV Turku

Kotimaisen näyttelyvuoden pyöräytti meidän osalta käyntiin Turun kansainvälinen koiranäyttely jossa Aquagruaz-koiria oli edustamassa ipana-lauma Nero (AGZ Guelmi Torres), Nene (AGZ Gava Vallformosa), Nobi (AGZ Hierbas Iglesias) ja Remu (AGZ Hierbas de Nimes) sekä aikuisissa Nemo (AGZ Bombalero). Näyttely sujui kerrassaan mallikkaasti Neron ja Nenen debytoidessa kehässä ensimmäistä kertaa ja Neron ollessa samantien ROP-pentu! :) Päivän menestystä täydensi vielä Nemon upea voitto eli herra oli ROP! O N N E A Päivi & Mira!!! <3

Kokonaisuutena päivään voi olla siis erittäin tyytyväinen, kaikki ipanat esiintyivät oikein hienosti - tästä on hyvä jatkaa! :)

8. - 9.1 Lissusta Ruotsin ja pohjoismaiden muotovalio!   

Vuoden 2011 näyttelykausi pyörähti upeasti käyntiin Lissun (AGZ Chablissima) vieraillessa Ruotsin Göteborgin kaksi päiväisissä KV-näyttelyissä. Lauantaina Lissu oli PN2 ja sai vara-cacibin ja sunnuntaina sija kirkastui PN1 sekä VSP sijoituksiin ja näin Lissu sai Ruotsin SERTin jolla typystä tuli samalla kertaa sekä Ruotsin että pohjoismaiden muotovalio! Lämpimät onnittelut Arja & Lissu sekä iso kiitos typyn reissuseurueelle!!! <3

 

 

-

takaisin ylös

 

Sivu on päivitetty 05.01.2012  :  Copyright © 2010-2012 Heidi Kurki
Suunnittelu marikoo.com  :  Sivukartta  :  Tietoa sivustosta